Etusivu > Kuulumiset > Uutiset > Ivalo ennätyslumissa

Ivalo ennätyslumissa

On hanget korkeat nietokset. Samaan aikaan kun eteläinen Suomi elelee venytettyä lumetonta lokakuuta, on Lapissa nähty paikoin ennätysluminen talvi. Lumipeitteen paksuus on kurottanut pitkälle päälle metriin. Nappailimme tähän kuvaraporttiin koiranulkoilutuksen lomassa kuvia Ivalon kyliltä maaliskuussa 2020.

Hanna ja Vesa-Matti Koiro Koulupolulla.

Pistetään Hanna ja Vesa-Matti Koiro mittakaavaksi. Lumikasa Inergian pihalla.
Pickup parkissa Kinttupolulla.
Anitta Vierelän suunnittelemat hopeiset Kettu-sormukset lumihangessa

Monenlaista harmia. Porot ovat olleet nälissään, rievut eivät jaksa kuopsutella hankien läpi apetta. Autot ja vehkeet ovat hautautuneet lumiin. Mökkien katot ovat olleet kovilla ja pihakkaat ovat saaneet käytellä kolaa kiitettävästi. Kesää kohti mentäessä Ivalojoen varrella jännitetään ennätystulvia.

Pyörät telineessä Sairaalantiellä.
Minnasta pilkottaa kohta vain vähän pipoa kun se kaivaa vallihautaa pihalle Törmäsessä.
Hyötyliikuntaa. Raimo on siirtänyt käsipelillä pihaltaan useamman tonnin lunta viereisen lammen jäälle.
Piia rojahti kuusesta hankeen. Jalassa sillä on Taveämmin käsintehdyt Classic Maiharipieksut.
Miehenkorkuinen penkka Ivalontiellä.

Suurhanget ovat seurausta pitkästä ja lumisesta talvesta. Pysyvä lumi satoi aikaisin, Ivalossa jo lokakuun puolivälissä. Alkutalven runsaat sateet kerryttivät marras-joulukuussa hienon tykkykuorrutuksen alavienkin maiden metsiin, vaikka yleensä sellaiset ovat tavallisempia tuntureilla.

Kun kuvasimme marraskuussa villahuiveja, oli Inarissa lunta jo näin paljon. (Kuvassa Utukka-silkkivillahuivi.)
Vaan onhan se viti nättiäkin. Emäntäkoulun peltoja.
Tuulen taiteiluja Paldojärventien varressa auringonnousun valossa.
Vesa-Matti Koiro aamukävelyllä Paldojärventiellä. Joku on hiihtänyt edellä kelkanjälkeä.
Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0,00 €